ABB safety switch video

Haaste
ABB halusi edistää työturvallisuutta ja samalla markkinoida omia turvakytkintuotteitaan mieleenpainuvan, pienen tarinan sisältävän videon avulla. Videon viesti työturvallisuuden tärkeydestä ja merkityksestä haluttiin kohdistaa turvallisuuteen liittyvien asioiden päätöksentekijöille ja turvakytkimien mahdollisille loppukäyttäjille globaalisti sekä ABB:n sisällä että sen ulkopuolella.

Ratkaisu
Teimme videolle ABB:n laatiman synopsiksen pohjalta kuvakäsikirjoituksen, kuvasimme siinä esitetyt kohtaukset, suoritimme leikkauksen ja jälkikäsittelyn, sekä lisäsimme musiikin ja ääniefektit videoon. Suurin osa kohtauksista kuvattiin ABB:n tehtaalla Vaasassa ja näyttelijöinä videolla esiintyi ABB:n työntekijöitä sekä heidän perheenjäseniään. Tarinan ajatuksena oli vedota katsojan tunteisiin korostaen vaaran tunnetta ja turvallisuuden kannalta tärkeitä asioita. Vaikutelmaa vahvistettiin sopivalla leikkauksella, sekä kuvakulmien ja musiikin valinnalla.

Hyödyt
Video julkistettiin ABB:n järjestämässä ensi-iltatilaisuudessa perjantaina 13. helmikuuta 2015. Päivävalinnalla haluttiin korostaa ABB:n turvallisussloganin ”Safety doesn’t happen by accident” sanomaa.

Videon konkreettiset hyödyt ABB:lle ovat:

•    Turvallisuusasioiden ja niihin liittyvän vastuun painottaminen ABB:n sisällä
•    Mielikuvan luominen ABB:stä turvallisuutta ja vastuullisuutta korostavana yrityksenä
•    Turvakytkimien markkinointi ABB:n ulkopuolella

Globaaliin käyttöön tarkoitetun englanninkielisen version lisäksi teimme videosta nopealla aikataululla myös useita kieliversioita vastaamaan ABB:n maaorganisaatioiden tarpeita.

”Video sai erittäin positiivisen vastaanoton ensi-illassa ja kaikki ovat pelkästään kehuneet sitä. Kiitos siitä teille!”

ABB:n Breakers and Switches –yksikön markkinointipäällikkö Maria Haavisto

Tässä tapauksessa käytetyt palvelut

Kuinka voimme auttaa?

x